sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kolmas viikko

Viikot tuntuu kuluvan tosi nopeasti ja aina tuppaa unohtamaan, mitä on tullut tehtyä viikkojen aikana.

Viime viikonloppuna käytiin Torremolinoksessa, jonne matkusti renfellä n. 30 minuuttia. Viikoilla ollaan kierrelty Fuengirolan kauppoja ja kojuja. Roosan kanssa käytiin myös maistelemassa tapaksia.

Paljon on ollut sateisia ja pilvisempiä päiviä, mutta aina on ollut suhteellisen lämmin, varsinkin Suomeen verrattuna. Aina aurinkoisen päivän aikana ollaan yritetty epätoivoisesti ruskettua.

Työt ovat viikkojen aikana alkaneet sujua paremmin, lähinnä työkavereiden ja asiakkaiden ansiosta työskentelystäkin on tullut mukavampaa. Alku oli jonkin verran shokki, lähinnä kielimuurin aiheuttamien ongelmien takia. Xanitissa tarvitsee alkeita paremman espanjan kielen taidon, tai olo on helposti kovin yksinäinen työpäivän aikana. Viimeinen työpäivä Benalmadenan Xanitissa oli perjantaina, ja ihme kyllä, saatiin kaikki viralliset ja tärkeimmät paperit ainakin allekirjoitettuina ajoissa 😂 Ensi viikolla on jäljellä muutama päivä Fuengirolan Xanitissa.

Lauantaista maanantaihin täällä on pyhä, kuolleiden muistopäivän takia. Roosa on ollut kipeänä, Suomelan tytöillä on töitä, joten minäkin olen viettänyt viikonlopun enimmäkseen kotosalla. Lauantaina kaduilla kävellessä vastaan tuli paljon Halloween -tyyliin pukeutuneita juhlijoita.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

2 viikko sujui jo paremmin kuin ensimmäinen viikko ,koska tiesi jo mitä töissä piti tehdä ja kulkeminenkin työpaikalle onnistui ihan hyvin. Saimme uusia työtehtäviäkin ,kun oli osoittanut kiinnostusta työskentelemään ja kyselemään koko ajan voiko auttaa jossakin .

Vapaa-aikanamme kävimme ostoksilla , syömässä ja rannallakin . Kävimme myös 2 muun opiskelijan kanssa liitovarjoilemassa . 


maanantai 19. lokakuuta 2015

Nyt ollaan oltu viikko Fuengirolassa ja on kyllä paljon tullut tehtyä. Ollaan kävelty varmaan yhteensä yli 100km ja menty ympäriinsä Fuengirolassa ja Benalmadenassa. On ollut aurinkoista ja käyty kerran uimassakin 🙈,paitsi viikonloppuna satoi ja ukosti . Luulisi että halvalla pääsee, mutta tosiasiassa sitä rahaa kuluu aika paljon esim .ruokaan. Ilman nettiä eläminen on hankalaa ja ärsyttää etsiä joka kulman takaa wifiä joka toimisi.

Työmatka Benalmadenaan, jossa on työssäoppimispaikkamme kestää 1,5 h per suunta ja pitää mennä ensin junalla benalmadenaan josta menemme bussilla jonnekkin melkein lähelle työpaikkaamme ...

On vaikeaa ymmärtää ja tehdä yhteistyötä työkavereidemme kanssa, kun ei ole yhteistä kieltä ja hyvin harva puhuu englantia. Elekieltä lähinnä käytämme . Vaikeammaksi tekee sen, ettei meillä ole omaa ohjaajaa ,mitä ei tullut ajatelleeksi ennen sinne menemistä. Työtehtävät koostuvat lähinnä kuumeen mittaamisesta ja lakanoiden vaihdosta. Tuntuu kuin olisi siellä laitoshoitajana eikä lähihoitajana. Eroavaisuuksia Suomeen verrattuna on hyvin paljon . Oikeastaan mitään järjestystä ei ole ja kielimuurikin hankaloittaa sitä. Kun tuntuu ,että kaikki juoksevat siellä kun päättömät kanat ristiin rastiin.

 Henkilökunta on pääosin mukavaa ja yrittää auttaa ja kommunikoida jotenkin. Asiakkaat ovat kotoisin eripuolilta maailmaa ja vaihtelu on suurta. Kyllä silti pärjätään :) .




maanantai 12. lokakuuta 2015

Hola ! Elikkäs 4viikkoa pitäisi viettää espanjan auringon alla Fuengirolassa. Työssäoppimaan lähdetään ja xanit sairaalassa tullaan työskentelemään. Ruotsissa on välilasku joka kestää noin 4 h mutta aika meni nopeasti kun söi ja shoppaili tax freessä 👍👍! Illalla 19:10 saavutaan malagaan ja tiistaina tutustumaan ekaa kertaa työpaikkaamme .

Cant wait! :)